Huomioita ruoasta. Ruokakulttuurista kestävää hyvinvointia Etelä-Savoon (HURU)

Hankkeen tavoitteena on saada viestinnän välityksellä eteläsavolaiset pohtimaan suhdettaan ruokaan ja sitä kautta lisätä ruoan ja ruoan tekijöiden arvostusta sekä johdattaa ihmisiä kestäviin ruokavalintoihin ja ruokakäytäntöihin. Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa paikallisuutta, kestävää ruokakulttuuria, kohdepaikkakuntien asukkaiden tietoisuutta paikallisesta omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta sekä kasvattaa eteläsavolaisen ruoan ja sen tekijöiden tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Toimenpiteet: Hanke käsittää kolme toimenpidekokonaisuutta, jotka on ryhmitelty kolmeksi työpaketiksi:

TP1: Puhetta ruoasta. Luennot ja keskustelupiirit ruoasta ja ruokakulttuurista.

TP2: Opastusta ruoasta. Näyttelyt lähikirjastoissa perinteisistä säilöntämenetelmistä ja pakkausmerkinnöistä.

TP3: Kirjoituksia ruoasta. Lehtiartikkeleita paikallislehtiin ruoan tuotannosta ja tuottajista.

Hankkeen tuloksena kansalaiset tulevat tietoisemmiksi omasta ruokasuhteestaan, mikä vahvistaa myös heidän ruokaosaamistaan. Lisäksi hanke lisää tietoisuutta ruokavalintojen vaikutuksista kansalaisten ja ympäröivän yhteisön hyvinvointiin ja kestävyyteen. Tieto ruoan tuotannosta ja paikallisista ruoan tekijöistä lisää paikallisten tekijöiden tunnettuutta, mikä puolestaan vaikuttaa positiivisesti ruoan ja sen tuottajien arvostukseen vahvistaen kestävää ja paikallisuutta tukevaa ruokakulttuuria. Hankkeen merkittävä tulos on myös alueellisen valmiuden omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen vahvistuminen.

Toteuttajat:
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Osatoteuttaja Savon Martat ry.


Yhteyshenkilö:
Eeva Uusitalo, eeva.uusitalo(at)helsinki.fi


Toteutusaika:
30.04.2025-30.04.2027


Rahoittaja:
Etelä-Savon ELY-keskus – Euroopan maaseuturahasto


Budjetti:
195 865 €


Raportit ja julkaisut:



Hankekategoriat:
Ruokaviestintä ja ruokakasvatus


Avainsanat:
paikallisuus, ruokakasvatus, ja ruokakulttuuri