Kuvassa sinisiä marjoja, mustikoita, sekä vaaleita kääreitä, lettuja, joiden sisällä on mustikoita.

Miltä sinun Suomesi maistuu? – Vastaa kyselyyn

Nyt kannattaa tuoda esille Saimaan seudun makuja, sillä Visit Finland selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti. Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja alueelliset ruokaperinteet, joita esitellään maailmalle osana Suomen ruokamatkailun kehittämistä.

Kyselyssä kartoitetaan sekä valtakunnallisesti tärkeinä pidettyjä ”suomalaisimpia ruokia” että eri alueille tyypillisiä makuja ja perinneruokia. Tuloksia hyödynnetään Visit Finlandin kansainvälisessä ruokamatkailukampanjassa, joka lanseerataan kesällä.

Kysely on avoin kaikille 10.2.26 asti ja siihen vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Kysely ja ruokamatkailukampanja ovat osa hallitusohjelman mukaista maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ruoka-alan kasvuohjelmaa. 

Samankaltaiset artikkelit